lauantai 18. marraskuuta 2017

Kanget ja järjetön väsymys!

  Viikko on taas ollut sen verran kiireinen, etten ole ehtinyt avata blogia. Ahkeroin itse kolme ratsituntia ja jos lasketaan sunnuntai mukaan, niin ehdin jopa taekwon-do -treeneihin :D Niistä ei sen kummemmin jälkipolville kerrottavaa - roikkuu mukana ettei kaikki ihan unohtuisi. Tosin viikolla käytin tutustumispäivää päivystäessäni hiljaisen ajan hyödyksi ja tein liikesarjoja kahvion "tatamilla".

  Maanantain ratsitunti oli taattua timanttia, vaikka raskaiden messupäivien jälkeen kävinkin hieman hitaalla enkä tuntunut mahtuvan esteiden väleihin ollenkaan. Mutta kun pää saatiin (edes katseen osalta) mukaan, niin johan alkoi suurinpiirtein sopimaan. Mua alkoi oikein itseänikin naurattaa, kun juuri ehdin paukuttaa kahdelle ryhmälle, että katse ajoissa sinne "esteelle" (lue: maapuomille) ja sitten unohdun itse tsiigailemaan maisemia... Mutta niinhän se menee; keskeltä on helppo huudella, mutta toimipa itse samalla tavalla ;)

  Tiistain tunnista ei tullut muuta kuin kokemusta. Kokemusta siitä, ettei oo Bitonka kyllä mun hevonen. Hevosena siinä ei ole mitään vikaa, mutta melko sopimaton mulle. Mun oli vaikea mukautua siihen, että ensin se on käynnissä ja ravissa vähän raskas ja hidas, ja sitten laukassa ampaisee kuin tykin suusta :D Tai ainakin niille puomeille, joita tehtiin. Bitonka on varmasti aivan loistava estehevonen eikä vähiten sen vuoksi, että imee itse todella hyvin esteelle, mutta valitettavasti imua oli näihin vammaisen näppeihin pikkuisen liikaa. MS-tautiin voi kuulua osana kognitiivisia ongelmia ns. ajattelun joustamattomuus ja kyky mukautua nopeasti muuttuviin asioihin ja huomasin sen konkreettisesti Bitonkan kanssa. No, kävipähän kokeiltua.

  Perjantain aamutunnilla lyötiin hepoille kankisuitsitus. Vähän alkoi kämmenet hiota ja tuskanhiki kihota ohimoille hevosta varustaessa, sillä kangilla (tai ylipäätään kahdella ohjalla) olen viimeksi ratsastanut yli 10 vuotta sitten. Ja terveenä. Nyt sairastavana ei pysy yksikään ohja käsissä, niin miten sitten kaksi...?


  Välihuomautuksena tähän, että saatavilla on vammaisratsastajille välikappale, joka yhdistää kankiohjan ja nivelohjan yhdeksi ohjaksi, mutta ne on teetettävää kamaa eikä sellaista ollut tähän hätään saatavilla.

  Ja joo, olinhan mä solmussa niiden narujen kanssa suurimman osan ajasta. Ja käsi kun ei tunne kunnolla, niin on pikkuisen meinaan haastavaa yrittää tunnustella koska olisi aika hienosäätää vähän kangesta... Mut on kuitenkin aina opetettu siihen, että nivel on se pääasiallinen kuolain ja kangesta otetaan vain tarvittaessa. Ja tartteeko sanoakaan, että kun kankiohja on sileä nahkaohja ilman minkäänlaista stopparia, niin se narun pysyminen kädessä on vaikeaa näillä sormilla!! Siinä vaiheessa jos ja kun joskus alan ratsastamaan enemmän kankisuitsitusta käyttäen, niin tarttee tarkkaan harkita minkälaiset ohja- ja/tai välikappaleviritelmät niihin tehdään.

  Huomattavin jälkiseuraamus kankitunnista oli aivan tolkuton väsymys! Kun tuli lisää keskittymistä ja huomiota vaativia asioita, niin se vei kaiken voiman. Mun oli pakko ottaa päikkärit iltapäivällä kun ei silmä meinannut pysyä auki. Jatkossa siis tiedän, että esimerkiksi ensi perjantain tunnilla kun jatketaan kankiväännöllä, otan hieman medikaalista, MS-taudin oireenmukaista apua ennen tuntia pitämään päätä skarpimpana.

                    (Tämä oli enemmänkin oma olotila tunnin jälkeen kuin uljaan ratsuni!)
 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Apuvälinemessut 2017

  Hienot apuvälinemessut takana! Itselleni ensimmäiset ikinä, mutta ei varmastikaan viimeiset! Tiedättekö sen tunteen, kun lapsi pääsee karkkikauppaan? Muistin sen taas, kun baana avautui näytteilleasettajien ständeille.


  Mulla oli oikeastaan kolme eri näkökulmaa messuvieraana:

1. Yleinen mielenkiinto siihen mitä ylipäätään on olemassa

2. Mitä mahdollisesti voisin hyödyntää omien asiakkaiden kanssa ratsastaessa/omat tarpeet sekä ratsastajana että ohjaajana

3. Katsautena tulevaisuuteen mistä voisin itse hyötyä siinä kohtaa kun MS alkaa lyömään kapulaa rattaisiin



  Koska olin tullut messuille työskentelemään SRL:n pisteelle, niin valitettavasti aika ei riittänyt messujen koluamiseen pohjia myöten, vaikka kahtena päivänä yritinkin aina tilaisuuden koittaessa loikkia Liikuntamaasta toiseen halliin tutkiskelemaan.



  Simo-simulaattori oli karauttanut paikalle Sappeesta ja oli ehdottomasti SRL:n pisteen hitti! Torstaina Simo ei saanut pienintäkään hengähdystaukoa innokkaiden ratsastajien laukkaillessa pitkin nurtseja läpi puiden ja puskien aamuyhdeksästä iltapäiväviiteen saakka. Perjantai ei paljon sen enempää lepotaukoja Simolle suonut, mutta jono oli paljon lyhyempi kuin torstaina. Siltikin moni sanoi, ettei jaksa jonottaa vuoroaan.



  Simo oli messuille säädetty käsikäytölle, joten me ohjaajat painelimme napeista Simon käynnit, ravit ja laukat. Ohjaus tosin oli ratsastajan käytössä pidätteitä myöten, mutta kaasu oli meidän hallinnassa. Miksi näin? Siitä yksinkertaisesta syystä, että messuilla simulaattorin tarkoituksena ei ollut tehdä istuntatestiä. Simo oli tarjoamassa erityisryhmiin kuuluville ratsastuskokemuksen ja vähän herättelemässä mahdollisuutta, josko ratsastuksesta voisi olla itselle harrastukseksi. Tokikin myös vammattomat pääsivät Simppaa kokeilemaan! Messuilla ei syrjitty ketään ;) Erityisryhmiin kuuluvilla oli kuitenkin aina jonossa etuoikeus kyytiin.


  Pisteeltä löytyi tietenkin myös kepparirata, jota sai halutessaan testailla myös näkövammaisen vinkkelistä.






    Esityksiä en valitettavasti ehtinyt juurikaan seurailla. Ainoa, johon varasin itselleni tauon oli parataekwondon esitys. Myöskin Pekka Hyysalon esiintymistä ehdin hieman käydä vilkaisemassa.






    Oli aivan huikeaa olla tapaamassa uusia ja myös ennestään tuttuja ihmisiä, vähän promotoida omaa tekemistä ja yrittää pysyä kehityksen mukana. Näistä messuista tulee aivan varmasti itselle perinne ja yritän jatkossa järjestää itselleni yhden päivän, jolloin voin täysin tutustua messutarjontaan.

  Heidi kiittää ja kuittaa!! Ja yrittää tulla paremmaksi kokoajan.


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Swing

                  "(s)he will go down (s)he will drown drown deeper down..."
                                        Nightwish/Ghost River

  Aika mennä ylämäkeen, aika syöksyä alamäkeen. Normaalia elämän kiertokulkua, jossa Cheekin Keinua mukaillen toiset keinuu korkeammalle, kokien huiput ja kuilut voimakkaammin kuin toiset. Minä kuulun juuri siihen ryhmään, jonka keinu heiluu erittäin korkealle pudoten hyvin voimakkaasti myös alaspäin (vaikka en sairastakaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä kuten biisin kirjoittanut artisti). Sairausdiagnoosit ovat kasvattaneet keinun heilumista, tunnistan sen selvästi.

  Kaikkein suurimmin keinun riepoteltavaksi joudun oman ratsastukseni osalta. Tällä kertaa voisi mielikuvalla kuvaillen sanoa, että ketju suorastaan katkesi ja pudotti minut hetkeksi maan pintaan haukkomaan henkeä ilmat pihalle lyötynä.

                 (http://www.colindye.com/2012/02/06/breaking-the-chains-of-debt/)

  Hetken joutuu miettimään pitäisikö ketju teipata, liimata, hitsata vai mitä, mutta pääasia on, että ketjun korjaa ja kiipeää takaisin kyytiin. Keinusta pudotessa saa vain henkisiä vaurioita, mutta niiden käsitteleminen vahvistaa ja saa selviämään seuraavasta pudotuksesta entistä vahvempana. Vaikka nyt vielä jää hetkeksi makaamaan hiekkaan löytynä ja vailla aikomusta nousta enää ylös, niin jonain päivänä kaikkien pudotusten vahvistamana sitä vain nousee, pudistelee hiekat vaatteistaan, kiipeää takaisin kyytiin ja Elastista siteeraten huutaa "Anna tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan!" (Sori, en osaa nimetä mistä biisistä tuo on. Ei kuulu omaan genreeni, mutta sattumalta kuulin taustamölynä telkkarista eilen ja jäin pureksimaan kuulemaani.)

  Minä en pidä sitä heikkoutena. Päinvastoin, itsekin samaa kokeneena, olen paikalla silloin, jos sulla tapahtuu sama romahtaminen kesken ratsastustunnin. Kerran yksi paniikkihäiriöstä kärsivä ratsastaja sanoi, että uskaltaa nyt tulla ratsastamaan. Vaikka paniikkikohtaus iskisi kesken tunnin hänellä on kerrankin joku, joka on itse kokenut saman ja tietää miten tilanteessa kannattaa toimia. Ei siinä auta, että kentän keskeltä huudellaan että "kokoa nyt itses ja jatka ratsastamista". Tai "älä nyt jännitä niin paljon". Tai "rentoudu ja jatka tehtävää".

(https://sites.google.com/site/hookappsychology1a/anxiety-disorders-by-kayla-rutledge/b-panic-disorder)

  Sama, jos sun itseluottamus murenee täysin palasiksi ratsailla. Teen kaikkeni auttaakseni sua keräilemään muruset ja liimailemaan palaset taas yhteen. Olen itse tehnyt sen niin monta kertaa, että väitän pystyväni auttamaan siinä paremmin kuin henkilö, joka ei ole joutunut sitä laajassa määrin tekemään. Sairastuminen vie uskoa omaan tekemiseen. Romahduttaa itsetunnon ja syö omanarvontuntoa. IMHO (in my honest opinion), fyysiset rajoitteet vaikuttavat vähemmän ratsastamiseen kuin psyykkiset rajoitteet. Fyysisiin rajoitteisiin löytää helpommin apukeinot kuin psyykkisiin! Mulla ei ole tarjota ammattilaisen (psykiatri, psykologi, psyk.erikoissairaanhoitaja) tietotaitoa. Minä toimin kokemusasiantuntijapohjalta. Siihen liittyy myös vertaistuki, jota taas ammattilainen ei roolissaan pysty antamaan (IMHO tämäkin).

  Sinä keinusta pudonnut Heidi, muista tämä: hevosen kanssa on turvallisempaa pudota kuin ihmisten kanssa. Hevonen ei moiti, ei naura, ei lyö lyötyä, mutta toisaalta ei myöskään sääli. Se on paikalla. Läsnä. Se pakottaa kohtaamaan myös omat heikkoudet. Käsittelemällä ne pystyt kääntämään heikkoudet vahvuudeksi tai ainakin elämään heikkouksiesi kanssa. Jonain päivänä ehkä kiität sitä hevosta, joka osoitti sulle sun kasvamisen kohdan. Terveisin: keinuun takaisin kiivennyt Heidi.


Tässä vielä kyseinen biisi:   https://www.youtube.com/watch?v=AomgBKXXpaQ

maanantai 30. lokakuuta 2017

Luopumisen tuskaa? No ei!

  Välillä joudun luovuttamaan asiakkaan eteenpäin. Niinkuin esimerkiksi nyt ratsastusterapiajaksolle loppuvuodeksi. Tokikin se on hieman haikeaa, mutta mitään luopumisen tuskaa ei kuitenkaan ole. Luovutan nimittäin erittäin mielelläni asiakkaan kuntoutuksen ammattilaisen käsiin ylläpitämään omaa toimintakykyään!! Kun joku on niin etuoikeutettu ratsastusterapiaa saadakseen, niin riemumielin luovun asiakkaasta siksi aikaa.

  Näille ratsastusterapian ja vammaisratsastuksen väliin sijoittuville henkilöille mulla on tarjota hevonen ja mun osaaminen tästä välimuodosta. Mutta korostan yhä, että minä en ole ratsastusterapeutti enkä yhtään mikään terapeutti! Minä en tee ratsastusterapiaa, mutta pystyn tarjoamaan jotain välimuotoa siksi aikaa, kun ratsastusterapia on tauolla. Hevosavusteista hyvinvointia, mutta en kuntouttavaa terapiaa sen varsinaisessa muodossa.

  Törmään yhä lähes päivittäin tähän ratsastusterapian ja vammaisratsastuksen erotteluun. Ne eivät ole sama asia. Mun toiminta tukee ratsastusterapiaa juurikin näillä välijaksoilla, mutta ei millään asteella korvaa sitä! Mun ja hevosen kanssa pääsee jatkamaan liikkeen ja lämmön hyödyntämistä, mutta multa ei löydy muita fysioterapeuttisia välineitä tai toimintatapoja käyttöön. Ratsastusta tai hevostaitoja ei ole pakko opetella, vaan voidaan keskittyä täysin hevosen hyödyntämiseen.

                                                            (Sani palveluksessa!)

  Sani on osoittautunut ihan kelpo ratsuksi tähän vammaisratsastuksen ja ratsastusterapian välimuotoonkin. Se haastaa asiakkaan kehonhallintaa enemmän kuin Blondi, vaikka molemmat ovat muuten yhtä mukavia ja kilttejä. Kun Blondi ei enää riitä (puomien ja kavalettienkaan jälkeen) siirrytään kakkostasolle ja otetaan Sani :) Eräs asiakas nimesi Sanin "edistyneiden" ratsuksi ja oli ylpeä "päästessään pois perustasolta". Oikeastaan tuo oli ihan hauska vertaus, joka osui tosiasiassa ihan oikeaankin.

  Hevosen askelluksellakin on nimittäin väliä. Yksi asiakas oli erittäin yllättynyt Blondia ensimmäisen kerran kokeillessaan, että ratsastaminen voikin olla myös helpon ja mukavan tuntuista. Edellisellä hevosella toisella tallilla  oli selässä ollessa ollut kokoajan sellainen olo, että sieltä kupsahtaa kyydistä pois, koska hevosella oli niin töksähtävä käyntiaskel. Blondilla taas on rennon letkeä ja tasainen askel, joka pääasiallisesti on yleissopiva kaikille! Ratsastuskokemus avautui täysin uudella tavalla tälle asiakkaalle.

  Sanin askel taas on lyhyempi, aavistuksen korkeampi ja "tikkaavampi" kuin Blondilla - asiakaskuvauksen mukaan "saa kehon työskentelemään paljon isommalla vaihteella ja se todella tuntuu ratsastuksen jälkeen". Eräs asiakas sanoi, että lihakset ovat kuin tulessa, mutta positiivisella tavalla.

                                                                (Blondi hommissa)

    Joku Yellow Power -slogani noista kahdesta kyllä pitäisi kehitellä! Lisättynä kahdella keltaisella hevosella se on Yellow Legion! Mainoskuvaajat hox!

torstai 26. lokakuuta 2017

Uniikki

  Hyvä keskustelu asiakkaan kanssa sai oikein toden teolla miettimään itseäni. Kysymys koulutukseni
kestosta sai aikaan pientä ihmettelyä ("vain alle 1,5v??") ja jouduin tarkentamaan, että hyvin pitkälle oppini on tullut omakohtaisesta pitkästä hevostaustasta JA - mikä tärkeintä - omakohtaisesta kuntoutumisprosessin läpikäynnistä SEKÄ psyykkisesti ETTÄ fyysisesti (fyysisen jatkuessa toki hamaan tappiin asti). Ja kun sitä aikamme siinä pyöriteltiin, niin tajusin entistä vahvemmin kuinka suuri kantava voima sillä omakohtaisella kuntoutumisella ja hankitulla hevoskokemuksella on!

  Minun uskottavuuteni asioita puhuessa lisääntyy, koska olen kokenut ne itse. Mun ei tarvitse yrittää selvittää, että "tutkimusten ja kirjojen mukaan tämän pitäisi auttaa" vaan minä tiedän sen. Lisäksi olen nähnyt erilaisia asiakaskokemuksia, jotka ovat osaltaan vahvistaneet sitä tietoutta, jota yritän työssäni jakaa ja johon yritän vaikuttaa.

  Näiden vahvojen kokemusten myötä en vain voi tyytyä olemaan "pelkkä" vammaisratsastuksen ohjaaja ja opettaa erityisiä ratsastamaan. Väitän, että moni muu (jos kukaan) ei tee tätä hommaa niinkuin minä teen. Olen vienyt tämän monta astetta pidemmälle ja ottanut mukaan myös fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. En puhu kuntoutumisesta, koska en ole terapeutti tai muu alan ammattilainen. Puhun hyvinvoinnista. Hevosavusteisesta hyvinvoinnista. Johon tarvittaessa sisältyy ratsastuksen ja hevostaitojen oppiminen, mikä kuuluu vammaisratsastuksen ohjaajan työnkuvaan.




  Väitän, että juuri vahva hevostausta yhdistettynä (omakohtaiseen) ja vahvaan ymmärrykseen vammaisuudesta on se, joka kantaa pisimmälle. Jos ei ole kokemusta hevosesta ja ratsastamisesta, ei osaa hyödyntää erilaisia hevosia (mm.askeltaminen) ja toisaalta jos ei ymmärrä ja tiedä vammaisuudesta mitään, se menee pelkäksi ratsastuksenohjaamiseksi. Tiedän, että olen melko uniikki tällä hetkellä alalla ja aion hitto vie hyödyntää sitä!! Ja tehdä kaikkeni tullakseni jatkuvasti paremmaksi ja paremmaksi duunissani.

 Mutta voidakseni antaa parasta mahdollista asiakkaalle, tarvitsen myös hyvät työkaverit. Tiedän kuinka hyödyntää, mutta tarvitsen sellaisen, joka voi sen hyödyn tarjota mahdollisimman pitkälle viedyssä muodossa. Tällä hetkellä mulla on mahdollisuus käyttää ominaisuuksiltaan suoraan sanoen parasta hevosta kaikista niistä, joiden kanssa olen tämän kolmen vuoden aikana toiminut. Kokonaisuutena parasta. On joitain yksilöitä, joilla saattaa jokin tietty ominaisuus olla vielä asteen parempi, mutta kokonaisuus on se mikä ratkaisee.

  Kirsikkana kaikelle, tykkään itse hirveästi tästä hevosesta. Nautin sen kanssa olemisesta ja toimimisesta, joten kaikki asiakaskohtaamiset tämän kanssa on samalla myös itselleni psyykkistä hyvinvointia. En muuttaisi hevosessa mitään! Se täyttää jopa mun nuoruudesta lähteneen värifiksaation :D Voikot on aina miellyttäneet mun silmää, muttei elämässäni ole koskaan ollut yhtään voikkoa hevosta/ponia. Nyt on <3 Ja ehkä Blondin takia en ole niin ehtinyt ikävöidä aikaisempia kultamurujani Kaisaa ja Siniä. Jotka toki yhäkin kulkevat TOP 3 -listallani eikä niitä hevillä sieltä syrjäytetä.

  Ehkä sunnuntaina näen vilauksen murusista, kun menen osittain vertaistukijan roolissa, osaksi ihan omana itsenäni moikkaamaan kilpailijakavereita TaRin koulukisoihin. Mukanani on henkilö, jonka toivon näkeväni parakilparadoilla mahdollisimman pian. Kuka tietää vaikka jonain päivänä kilpailtaisiin samoilla radoilla ;)

lauantai 21. lokakuuta 2017

Heppakerho!

  Seuraava kerhojakso starttaa 18.11. lauantaina. Näkisin mielelläni myös uusia kasvoja "vanhojen" joukossa ;) Kerho on suunnattu tavislapsille ja nuorille sekä avoin kaikille tallista/seurasta riippumatta, joten rohkeasti mukaan!! Allaolevat kuvat julkaistu luvan kanssa.