lauantai 23. huhtikuuta 2016

Taikapölyä

  Ei sitä mulle tarvitse todistella. Tiedän, että on olemassa pussi, josta aika ajoin heitellään taikapölyä hevosten ja asiakkaiden päälle. Olen nähnyt monesti sen tapahtuvan ja tiedän, että sitä tapahtuu jatkossakin. Sinä päivänä kun en enää usko taikapölyyn tai näe sen levittyvän, lopetan nämä hevoshommat ja haen työpaikkaa vaikka jostain siivousfirmasta.

  Usko ei ole mitään lapsenomaista, jota toivoo tapahtuvan. Kun sen näkee, sitä ei enää voi kiistää. Mä olen skeptinen enkä usko mitään, mitä en näe tapahtuvan. Taikapölyn olen omin silmin nähnyt, useasti. Se on siis olemassa. Piste. :)



  Vaikka ensin ajattelinkin, että kuume on varmaan nousemassa uudestaan tai muuten vain fiilistelen harhoja, taikapöly leijaili taas toissapäivänä muutaman hevosen ja asiakkaan ylle. Aivan uskomattoman rauhoittava tyyneys ja levollisuus laskeutui jostain. Hevosetkin sen aistivat ja rauhoittuvat silminnähtävästi nauttimaan siitä levollisuudesta. Jopa meidän aina touhottava Erkki, joka ei seiso hetkeäkään paikallaan puuhailematta samalla jotain, seisoi hiirenhiljaa hievahtamatta paikallaan, silmät puolitangossa lupsuen. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, oli vain se hetki. Ja siinä hetkessä oli hyvä olla.

  En muista itse kokeneeni aikoihin vastaavaa levollisuutta. Mut on aikanaan jopa potkittu pois rentoutusterapiasta "kyvyttömänä rentoutumaan" :D Olen käynyt psykofyysisessä psykoterapiassa opettelemassa rentoutumista (ilman sen kummempia ahaa-elämyksiä). Nyt ei tarvittu mitään kikkakolmosia tai taikavarvuilla sivelyä, pelkkä atmosfääri riitti. Koska hevoset olivat siinä tilanteessa kuitenkin mun vastuulla, oma valmiustaso pysyi hetken vielä ylhäällä, mutta pikkuhiljaa sekin laski pois, koska hevosista huokui sellainen tyyneys ja rauhallisuus, että pystyin luottamaan siihen että ne on siinä ja pysyy. Jopa Erkki, adhd-riiviö. joutui tilaan, jossa tiesin sen olevan aiheuttamatta ongelmia ;) Normaalisti hevosten kanssa toimiessa harvoin pystyy itse pääsemään vastaavanlaiseen mielentilaan. Juuri siksi, koska päävastuun kantajan täytyy olla kokoajan hereillä ja valmiudessa ottamaan tilanne haltuun. Kuten laumanjohtaja villihevoslaumassa. Aina pitää silmällä ja olla kuulolla ympäristön varalta. (Aikanaan yleissairaalapsykiatrian polin sairaanhoitaja tituleerasi meikäläisen olevan kuin rusakko, aina valmiina pakenemaan. Ja juuri se moodi mulla yleensä onkin päällä.) Nyt hetkeksi laskeutui tila, jossa vaan oltiin. Ei ollut mitään ylimääräistä. Vain se hetki.


   Mikä sen taikapölyn sai tällä kertaa laskeutumaan? Tähän mulla ei ole tarkkaa vastausta, mutta jokin mitä lähti hevosista, ihmisistä siinä tilassa ja tunnelmasta sai sen oletettavasti aikaan. Ja vaikka olin viimeinen, joka uskaltautui siihen tunnelmaan heittäytymään, oli se todellakin sen arvoista! Tälläiset ovat juurikin niitä voimaannuttavia kokemuksia arjen kiireyden keskellä. Ja olen erittäin ylpeä siitä, että ne on meidän hevoset, meidän talli ja meidän ihmiset (ulkopuolisine ammattilaisineen), jotka tarjoilevat sitä taikapölyä.

  Vaikka yhden päivän liian aikainen töihinmeno laukaisikin jälkitaudin ja olin seuraavan päivän kipeämpi kuin aikaisemmin kuluneella viikolla, olisin jäänyt todella paljosta paitsi, jos en töihin olisi mennyt. Jos tämä on hinta siitä, niin olkoon. Kyseistä kokemusta en vaihtaisi pois mistään hinnasta.
(Nyt on tosin antibiootit taskussa, joten helpotusta on tulossa!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit