Your Magic: Minna

  Sain vihdoin jatkoa Your Magic -sarjaan, jossa siis sana on teillä, hevosavusteisesti kuntoutuvat. Ensimmäisen osan kirjoitti  Pilvi, ja nyt vuoron otti Orimattilalainen MS-tautia sairastava Minna.
(Minnalla ei ollut kuvia itsestään ratsastamassa, joten nuorimmaiseni lainasi omiaan :D )

Olin kymmenen kertaa Päijät-Hämeen Neuroyhdistyksen järjestämässä ratsastusterapiassa. Olen aina pitänyt kaiken maailman elukoista ja seuraan raviurheilua aktiivisesti, joten ennakkoasenne oli myönteinen.

Olin kuitenkin ällikällä lyöty, miten suuri vaikutus sillä olooni oli.

Pahimmat oireeni ovat ataksia, spastisuus, tasapainovaikeudet ja kivut. Oireisto painottuu vasemmalle puolelle, mutta kyllä oikeakin on osansa saanut. Kognitiivisia oireita ei pahemmin ole, ja fatiikki vaivaa vain ajoittain. Tasapainovaikeuteni ovat kohtalaisia. Toisaalta vaikuttaa plakki pikkuaivoissa ja toisaalta spastisuus. Spastisuus on sikäli hankalampi, että kireillä ja särkevillä puupökkelöillä liikuskelu on apuvälineiden kanssakin aika ikävää. Vasemman puolen heikkouden kanssa on jo oppinut elämään.

Sitten tuli Lennon Köpi, 18-vuotias suomenhevosruuna.

Köpi on loistava terapiaratsu, rauhallinen setä, joka on jo nuoruuden metkut metkuillut eikä yhtään osoittanut mieltä, vaikka tällainen tasapainoton romahti selkään. Siinä tassuteltiin ympäriinsä, kurvailtiin ja tehtiin jumppaliikkeitä. Joskus se otti suunnittelemattoman pikkupysähdyksen ihan omineen. Se oli oikein hyvä vartalonhallintaharjoite. Ratsastuksen jälkeen seurasi Köpin herkkuhetki, kun annoin sille kuivaa ruisleipää kiitokseksi. Sitten vähän höristiin ja rapsuteltiin. Ja hymyilytti koko viikonlopun.

Selässä istuttiin ilman satulaa ja jalustimia, pelkän huovan päällä. Silassa on kahvat, joista pidellään kiinni. Terapeutti ohjeisti liikkeet, ohjaaja talutti hevosta riimusta ja mä temppuilin selässä parhaan kykyni mukaan. Ensimmäisillä kerroilla olin notkea kuin hiilihanko ja vasemman puoliskon asentoa piti tarkkailla jatkuvasti, mutta ajan kanssa oikenin.

Lähes kaikki fyysiset oireet helpottuivat. Ataksiaoireet vähenivät. Kivut olivat siedettävämmät. Spastisuus asettui merkittävästi. Mikään oire ei kadonnut kokonaan eikä pysyvästi, mutta kaikki lieventyivät niin, että liikkuminen oli helpompaa ja ylipäätään oleminen paljon siedettävämpää. Oireiden lieventyminen helpotti kovasti tasapainovaikeuksiani. Uskalsi ihan pelotta mennä koiran (ja rollaattorin) kanssa metsään kävelylle, vaikka maasto on epätasaista ja juurakoita siellä täällä.

Viikon-kahden väli oli melko optimaalinen. Sitä pidemmällä oireet alkavat palata. Kivut ensin, ataksia sitten ja perässä seuraa spastisuus. Vaikka saan fysioterapiaa viikoittain, se ei korvaa ratsastusterapian vaikutusta kuin osittain. Valitettavasti.

Ihmisiä, jotka tämän järjestivät, ei voi kuin kiittää. Osaavia, loputtoman kärsivällisiä ja huumorintajuisia.

Psyykeen terapia vaikutti valtavasti. Olen muutenkin elukkaihminen, ja suurin kauhuni on, että nyt 10-vuotiaasta skotlanninterrieripojastani jättää aika ja olen vallan ilman eläintä. Kuka vie ulos? Kenen kanssa jutellaan? Miksi ylipäätään viitsii aamulla nousta? Viikoittaiset treffit Köpin kanssa olivat viikon kohokohta.

Kun viimeisestä kerrasta on pari kuukautta, pystyy jo arvioimaan paremmin.

Tilanne on palannut lähes ennalleen. Spastisuus on palannut. Viime kerralla fysioterapiassa käydessäni terapeuttiparka yritti oikoa minua makaamaan plintillä suorassa. Saman tien, kun selkänsä käänsi, oli vasen kylki jo kuronut ruhon kiemuraiseksi. Ristiluun ympäristö kiristyy niin, että jalkojen hermotus jää jumiin ja niidenkin spastisuus lisääntyy. Ei ole meno kovin letkeätä. Olen joutunut taas turvautumaan toissijaiseen kipulääkkeeseeni (800mg Burana), vaikka sen vaikutus neuropaattiseen kipuun on melko mitätön.

Ataksia on alaraajoissa muihin oireisiin verrattuna melko harmiton. Paikallaan seistessä jalat hytkyvät. Kädet, varsinkin vasen, ovatkin toinen tarina. Ei juuri toimi kymmensormijärjestelmä, ja neulominen (viimeisiä henkireikiäni) on luvattoman hankalaa. Veitsien kanssa reuhaaminen kannattaa rajoittaa niihin parempiin päiviin.

Kuntoutussuunnitelma on Kelassa hyväksyttävänä, ja siinä todetaan ratsastamisen vaikutus sekä ruhoon että psyykeen. Saa nähdä, miten Kela asiaan suhtautuu.

  

 Kiitos Minna!! Toivotaan, että Kela myöntää sulle ratsastusterapiaa!! Sillä on niin selkeät hyödyt ja toimintakykyä ylläpitävä vaikutus.  Kannattaa painottaa hakemuksissa tuota spastisuutta sekä hevosen liikkeen ja lämmön uskomattoman hyvää vaikutusta siihen. Myös psyykkiset ja sosiaaliset tekijät kannattaa mainita, vaikka ymmärtääkseni ratsastusterapiapäätökset painottuvat yhä hyvin paljon fyysisiin tekijöihin. Mikäli ratsastusterapiaa ei myönnetä, hyödyt kuitenkin ratsastuksesta, jos omakustanteisesti pystyt sitä harrastamaan. Vaikka pelkkä käveleminen ilman satulaa kahvavyöllä (niinkuin nytkin olette tehneet), antaa sulle apua oireisiin. Jos kahvavyötä ei tallilta löydy, niitä voi joistain apuvälinevuokraamoista kysyä lainaan/vuokralle.

http://www.malike.fi/fi/valineet/toimintavalineet/kotiymparisto/terapiavyo-ratsastukseen/

 Esim. Malikkeella vuokra 10e/kerta.

 Mikä tekstissä pisti silmään, oli "Päijät-Hämeen neuroyhdistyksen järjestämä ratsastus". Mahtavaa, että yhdistykset järjestävät tälläisiä kokeiluja!! Meilläkin Pirkanmaan neuroyhdistys järjesti aikanaan yhden ratsastusterapialuennon (Christel Wütig-Vihma) ja ratsastuksen kokeilupäivän (Vahannan Ratsutila, Ylöjärvi). Tungin tietenkin itseni mukaan molempiin ;)


 Jos juuri sä haluat oman tarinasi kerrottavaksi, niin laita mulle viestiä! Autan tarvittaessa tekstissä, joten siitä syystä ei kannata jättää tarinaa kertomatta!