Vaikein asiakasryhmä

  Arvatkaa, mikä mun mielestä on ehdottomasti vaikein asiakasryhmä. Kutsun tätä ryhmää "terapeuttiseksi asiakasryhmäksi", koska he ovat enemmänkin ratsastusterapian asiakasryhmää kuin vammaisratsastuksen. Se, mikä heidät erottaa vammaisratsastuksesta, on varsinaisen ratsastuksen opettelun puuttuminen. On asiakkaita, jotka eivät pysty ottamaan ohjia käteensä. On asiakkaita, joille ei turvallisuuden nimissä edes voi antaa ohjia käteen. Nämä asiakkaat lähinnä istuvat hevosen selässä ja nauttivat (toivottavasti nauttivat!) kokemuksesta. Plussana saavat hevoselta fysioterapeuttisen hyödyn. Ja ehkä myös psykoterapeuttisen ;)

  Nämä asiakkaat eivät kuitenkaan koskaan opettele ratsastamaan pohkeenväistöä. Tai asettamaan hevosta. Tai laukkaamaan. He istuvat selässä taluttajan kuljettamana. Oppivat ehkä hieman heiluttelemaan pohjetta "käynnistääkseen" hevosen.

  Näiden kanssa on ihana käydä kesällä maastossa! Siellä voi olla vaikka koko tunnin. Ihan vain ihmettelemässä, katselemassa ja kuuntelemassa hevosen selässä istuen. Mutta sitten kun tullaan kentälle tai maneesiin alkaa se vaikeus. Nimittäin keksiä jotain sellaista tekemistä heille, joka ylläpitää mielenkiintoa ja osallistaa ratsastajia mahdollisimman paljon. Kun keksii yhden hyvän, pitää perään olla keksimässä tusina lisää, koska sata kertaa toistettuna se yksikin tuntuu yhtä mielenkiintoiselta kuin maneesin seinät.

  Tänään oli taas kyseinen ryhmä ratsastamassa. Hetken mielijohteesta keksin, että ollaan aarrejahdissa ensin ja sitten miekkaillaan. Voi että näistä olisi saanut loistavia kuvia (omaisten kännykät kyllä räpsyivät kovastikin), mutta en niitä kuitenkaan voisi tänne laittaa muutakuin tarkkaan rajattuina. Sitäpaitsi mun kamera sanoi toistaiseksi sopimuksensa irti ja puhelin on jo kuukausia sitten ilmoittanut, ettei ole enää yhteensopiva mun läppärin kanssa, joten toistaiseksi on ihan turha odottaa uusia kuvia tänne blogiin :( Joitain vanhoja käyttämättömiä saattaa vielä muutama löytyä, mutta pääsääntöisesti tästä taisi tulla nyt kuvaton blogi.

  Sen verran on tuo rakuunatouhu jäänyt selkärankaan kytemään, että tolpan päästä pahvirullien pudotus "miekalla" on ihan ykkösjuttu. Tykkää sekä pojat että tytöt. Seuraavaksi aletaan harjoitella palavan puomin yli hyppäämistä. No joo, tai ehkä ei ;) Mäkin olen aikanaan pudotellut noita rullia ihan oikealla miekalla laukassa hevosen selästä, mutta seurauksena lähdin ambulanssilla tallin pihasta terveyskeskukseen ja makasin morfiinipörneessä pöydällä, kun lääkärit vetivät paikalleen sijoiltaanmennyttä olkapäätä. Sen jälkeen olen miekkailut jättänyt asiansa osaaville henkilöille :D

                            https://www.finna.fi/Record/musketti.M012%3AH2009062%3A55


  Aarrejahti oli toteutettu hyvin simppelisti (tai mikä nyt kenenkäkin mielestä on simppelisti) ja niin, että sitä pystyi hieman soveltamaan. Asiakas, joka tunnisti joitain värejä, sai etsiä esimerkiksi punaista palloa. Yksi asiakas tunnisti kissan, koiran ja hiiren, jotka oli pieninä pehmoeläiminä piilossa. Sitten niitä sai etsiskellä ja siirrellä niitä ämpäristä toiseen oman mielensä mukaan. Ratsastaja itse "käynnisti" hevosen ja osoitti taluttajalle, mille tolpalle haluaa kulloinkin mennä. Sitten taluttaja kuuliaisesti talutti hevosen sinne. Ratsastajat joutuivat hieman kurottelemaan ja keskittymään saadakseen esineen ämpäristä tai pudottaakseen sen sinne. Vaikka ratsastajat olivat iloisen näköisiä oli taluttaja-Kirsi ehkä piristävin. Hän hihkaisi jokaikisellä ämpärillä yllättyneenä "OHO!!" samalla kun kurkisti ämpäriin, ja mun teki oikein mieli käydä itsekin katsomassa, että mitähän sinne nyt oli ilmestynyt. Pieni, mutta hyvin merkityksellinen asia, joka osaltaan ylläpiti ratsastajien kiinnostusta tehtävään. Musta on myös mahtavaa, että näiden asiakkaiden läheiset lähtevät hyvin innokkaasti mukaan tehtäviin. He kannustavat, iloitsevat onnistumisista, osallistuvat tekemiseen. Ja joskus myös hevoset tekevät oman osansa. Picasso tökkäsi miekkaillessa omalla turvallaan rullan alas, ennenkuin ratsastaja ehti osua siihen miekallaan :)