tiistai 27. joulukuuta 2016

Turvaliivi

  Muistanette, että mursin ranteeni jokin aika sitten. En ajatellut kirjoittaa tänään siitä, mutta käytän tilanteen hyväkseni kertomalla nopeasti ranteenkin kuulumiset. Yhäkään siinä ei ole täydet liikeradat; ulko- ja sisäkierto (tällä hetkellä mahdollisessa ääriasennossa) sattuu vähäsen eikä painoa uskalla varata montaa kiloa. Se ulvaisee heti vastalauseensa. Mutta tuossa pari viikkoa sitten laitoin ensimmäisen kerran merkille, että pystyn jo lähestulkoon normaalisti esim. harjaamaan hevosta myös oikealla kädellä, joten hyvillä vesillä tässä ollaan :)

  No, sen verran vahingosta viisastuneena ja elämän heittäessä jotain suurta eteen ;), aloin taas miettimään omaa turvallisuutta. Varmaankin ihan iän mukanaan tuomaa vitsausta tuo, ettei luutkaan kestä enää niin kuin nuorena, joten kannattaisikohan mun alkaa pikkuhiljaa vähän miettimään asioita eteenpäinkin...? Olen tähän asti harrastanut suuremmilla henkisillä vaurioilla kuin fyysisillä, mutta se ei välttämättä jatku loppuelämää. Käsi nyt on käsi ja jalkakin vain jalka, mutta mitäs esimerkiksi tuo selkäranka? Olen osan liikkumiskyvystäni jo joutunut luovuttamaan pois, joten mielelläni en antaisi enää yhtään enempää - varsinkaan pysyvästi ja peruuttamattomasti.

  Tietääkseni kukaan ei vielä ole keksinyt Michelin-pukua ratsastamiseen.


  Tuommoisen voisin itselleni hankkia! Toimisi kuin paukkuliivi; päällä tavallinen vaate, mutta täyttyy salamannopeasti ilmalla pudotessa. Tuo suojaa raajatkin! Jos lukijoissa on kekseliäitä ja aikaansaavia ihmisiä, niin aletaan kehitteleen :D. Myydään sitten patentti miljoonilla ja eletään loppuelämä ilman rahahuolia.

  Koska Micheliniä ei ollut tähän tarpeeseen saatavana, pyysin vinkkiä mahdollisimman päällä kevyestä ja huomaamattomasta turvaliivistä. Horse Comfort antoi itselleni illuusion lähimmäksi toivomaani.



                                         (Kuvat kopioitu http://www.hippodome.com/)

  Jonain päivänä ostan paukkuliivin (tai sen Michelin puvun), mutta sitä odotellessa koitan mihin tästä on. Tuotteen kuvaus kertoo, että turvaliivissä on käytetty D30-materiaalia, joka kovettuu hetkessä iskusta, absorboi ja jakaa iskuenergian laajemmalle alueelle. Ei sillä, että ajatus olisi pudota, mutta jos niin käy, niin kerron sitten kuinka tämä liivi toimi.






2 kommenttia:

  1. Moikka! Mä olen miettinyt samaa turvaliiviä. Onko ollut sulla toimiva? :)

    VastaaPoista
  2. Moi, ei ole päässyt vielä osoittamaan toimivuuttaan putoamisen merkeissä ;) Joten vaikea sanoa. Tunnustan kyllä, että käytän tätä todella harvoin - lähinnä hypätessä joskus ja jouluna tai kovempitempoisilla maastolenkeillä. Mutta päällä mukavampi kuin ne vanhan ajan hirvitykset!

    VastaaPoista

Hae tästä blogista

Suositut tekstit