Maanantain ratsitunti oli taattua timanttia, vaikka raskaiden messupäivien jälkeen kävinkin hieman hitaalla enkä tuntunut mahtuvan esteiden väleihin ollenkaan. Mutta kun pää saatiin (edes katseen osalta) mukaan, niin johan alkoi suurinpiirtein sopimaan. Mua alkoi oikein itseänikin naurattaa, kun juuri ehdin paukuttaa kahdelle ryhmälle, että katse ajoissa sinne "esteelle" (lue: maapuomille) ja sitten unohdun itse tsiigailemaan maisemia... Mutta niinhän se menee; keskeltä on helppo huudella, mutta toimipa itse samalla tavalla ;)
Tiistain tunnista ei tullut muuta kuin kokemusta. Kokemusta siitä, ettei oo Bitonka kyllä mun hevonen. Hevosena siinä ei ole mitään vikaa, mutta melko sopimaton mulle. Mun oli vaikea mukautua siihen, että ensin se on käynnissä ja ravissa vähän raskas ja hidas, ja sitten laukassa ampaisee kuin tykin suusta :D Tai ainakin niille puomeille, joita tehtiin. Bitonka on varmasti aivan loistava estehevonen eikä vähiten sen vuoksi, että imee itse todella hyvin esteelle, mutta valitettavasti imua oli näihin vammaisen näppeihin pikkuisen liikaa. MS-tautiin voi kuulua osana kognitiivisia ongelmia ns. ajattelun joustamattomuus ja kyky mukautua nopeasti muuttuviin asioihin ja huomasin sen konkreettisesti Bitonkan kanssa. No, kävipähän kokeiltua.
Perjantain aamutunnilla lyötiin hepoille kankisuitsitus. Vähän alkoi kämmenet hiota ja tuskanhiki kihota ohimoille hevosta varustaessa, sillä kangilla (tai ylipäätään kahdella ohjalla) olen viimeksi ratsastanut yli 10 vuotta sitten. Ja terveenä. Nyt sairastavana ei pysy yksikään ohja käsissä, niin miten sitten kaksi...?
Välihuomautuksena tähän, että saatavilla on vammaisratsastajille välikappale, joka yhdistää kankiohjan ja nivelohjan yhdeksi ohjaksi, mutta ne on teetettävää kamaa eikä sellaista ollut tähän hätään saatavilla.
Ja joo, olinhan mä solmussa niiden narujen kanssa suurimman osan ajasta. Ja käsi kun ei tunne kunnolla, niin on pikkuisen meinaan haastavaa yrittää tunnustella koska olisi aika hienosäätää vähän kangesta... Mut on kuitenkin aina opetettu siihen, että nivel on se pääasiallinen kuolain ja kangesta otetaan vain tarvittaessa. Ja tartteeko sanoakaan, että kun kankiohja on sileä nahkaohja ilman minkäänlaista stopparia, niin se narun pysyminen kädessä on vaikeaa näillä sormilla!! Siinä vaiheessa jos ja kun joskus alan ratsastamaan enemmän kankisuitsitusta käyttäen, niin tarttee tarkkaan harkita minkälaiset ohja- ja/tai välikappaleviritelmät niihin tehdään.
Huomattavin jälkiseuraamus kankitunnista oli aivan tolkuton väsymys! Kun tuli lisää keskittymistä ja huomiota vaativia asioita, niin se vei kaiken voiman. Mun oli pakko ottaa päikkärit iltapäivällä kun ei silmä meinannut pysyä auki. Jatkossa siis tiedän, että esimerkiksi ensi perjantain tunnilla kun jatketaan kankiväännöllä, otan hieman medikaalista, MS-taudin oireenmukaista apua ennen tuntia pitämään päätä skarpimpana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti